Share
Olen nyt käyttänyt vajaa 2 kuukautta Linkedinin uutta ”palvelua”, ProFinderia. ProFinder tulee nopeuttamaan (erityisesti Suomessa) työmarkkinan suurta murrosta, josta mm. Ukko.fi:n menestys on jo antanut osviittaa. Linkedin haluaa olla seuraava iso mullistaja freelance-työmarkkinassa ja alihankinnan välityksessä, ja omalla massallaan saattaa aiheuttaa varsin korkeita aaltoja, eri markkinoilla varmasti hieman eri tavoin.
Kuva1
ProFinderia voisi hyvällä syyllä kuvata myös tarjouspyyntöpalveluksi, mutta sen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin yhdistää töitä ja tekijöitä uudella tavalla, riippumatta siitä onko henkilö työtön, yksinyrittäjä tai yrityksen edustaja.
ProFinder antaa kenelle tahansa yrityksen työntekijälle mahdollisuuden toimia sekä tarjousten tekijänä että osaamisen kilpailuttajana, hyvin kevyin, mutta selkein ominaisuuksin. Palvelu on rakennettu hyvin intuitiiviseksi, ottaen huomioon hyvin erilaisten osaamistarpeiden ja projektien rajoitteet ja vaatimukset.
Kuva2
 –
ProFinderissä voit joko oma-alotteisesti tai Linkedinin luomien kategorioiden mukaan lähteä laatimaan tarvekuvausta, jossa kuvataan sekä omaa organisaatiota että varsinaista osaamistarvetta. Tarvekuvauksessa sinulta kysytään ohjeistetusti erilaisia asioita projektin sisällöstä, pituudesta ja tarpeen toistuvuudesta aina tarpeeseen istua yrityksen toimipisteessä tai tehdä työ etänä, ja paljon muuta. Kuvaukseen lisätään 10-15 kullekin osaamistarpeelle räätälöidyn kysymyksen avulla kaikki olennainen tieto, että muut Linkedinin käyttäjät pystyvät tekemään halutessaan tarjouksen työsuoritteesta.
Kuva3
Kuva4
Kuva5
Kuva6
Kuva7
 –
Perusnäkymä on hyvin yksinkertainen, siinä voit hallinnoida omia projektejasi, selata tarjouspyyntöjä, ja muokata asetuksiasi. Siinä kaikki yksinkertaisuudessaan. Kuitenkin huomattavana lisäarvona ovat selkeät osaamiskategoriat, selkeä ja strukturoitu tarjouspyyntöpohja, ja tarjouspyyntöjen selattavuus ja helppo läpikäynti. Linkedin ei varsinaisesti keksi tässä mitään uutta, mutta tuodessaan palvelun yli 433 miljoonalle käyttäjälleen, pääsee se kiinni sellaiseen massaan (B2B-)alihankinnan ja osaamisen välitystä, että ei voi olla miettimättä miksi tätä ei ole toteutettu aiemmin.
Kuva8
Kuva9
Suomessa toimii jo muutama pieni tarjouspyyntöpalvelu, jotka ovat nyt vaarassa jäädä Linkedinin jalkoihin. Juuri Suomessa, jossa Linkedinin penetraatioaste väkilukuun suhteutettuna on ylivoimaisesti alhaisin Pohjoismaista (16%, Ruotsissa 27%, Norjassa 31%, Tanskassa hurjat 36%), tällainen palvelu osuu otolliseen maaperään, kun työmarkkinassa on huomattavia haasteita työllistää korkeakoulutettuja osaajia monilla eri aloilla, ja Ukko.fi:n kaltaiset laskutuspalvelut ovat saavuttamassa jo laajoja massoja eri alojen ammattilaisia.
Vielä kun Suomessa saavutetaan vuoden loppuun mennessä miljoonan Linkedinin käyttäjän raja ja saadaan Linkedinistä suomenkielinen versio saataville, alkaa aika olla oikea ProFinderin tavalle välittää kaikenlaista osaamista, oli kyse sitten mikroyrityksistä, laskutuspalvelujen kautta toimivista osaajista, freelancereista, tai pk-sektorin asiantuntijapalveluita myyvistä yrityksistä, tällaiselle osaamisvälityspalvelulle on mielestäni selkeä kysyntä ja ajoitus on aika täydellinen. Ja mikseivät suuremmatkin yritykset voi tätä kautta etsiä osaajia tai kilpailuttaa potentiaalisia alihankkijoita, mutta suuryritykset tuskin lähtevät omaa osaamistan tätä kautta myymään.
Kuten Linkedinillä usein on tapana, tämäkin ”ominaisuus” on toistaiseksi saatavilla vain Yhdysvalloissa, ja sielläkin pitää erikseen pyytää pääsyä palvelun testaajaksi, johon sitten valitut henkilöt pääsevät. Oletan palvelun – täyttäessään Linkedinin sisäiset menestyksen ja toimivuuden kriteerit – tulevan Euroopassa ja Suomessakin käyttöön vuoden lopulla. Taitaa käydä niin, että saan leikkiä ProFinderilla ihan yksikseni vielä jonkun aikaa…