Ennalta-arvaamaton, mutta jälkikäteen looginen kehitysaskel. Tällä lauseella voisi kuvata sekä Facebookin uutta Jobs-osiota, Microsoftin Linkedin-ostosta, että Google Hire -rekrytointityökalua (=ATS, applicant tracking system).
Google Hire vavisutti – ja vavisuttaa – muita rekrytointityökalujen kentässä toimivia suuryrityksiä, etunenässä Oracle, SAP, IBM, ja Microsoft/Linkedin, vaikka onkin tuotteena suunnattu lähinnä pk-sektorille ja yrityksille, joilla rekrytointijärjestelmää ei ennestään ole käytössä. On van ajan kysymys, milloin Google suuntaa palvelunsa myös hieman isommille yrityksille ja alkaa oikeasti kaapata asiakkaita muilta toimijoilta. Resurssit kun sillä ovat ihan kohtuulliset, kyse on enemmän tahtotilasta ja efortista.
Varsinkin perinteisemmät toimijat, kuten Oracle, SAP ja IBM, ovat jo pitkään olleet itseensä ja omaan markkinaosuuteensa tyytyväisiä ”monstereita”, joilla ei ole ollut kiire kehittyä mihinkään.
Linkedin tuskin kokee Googlea niin suurena uhkana, kuin Facebookin Jobs-osiota, mutta samassa kentässä toimiessa ja muutamien ominaisuuksien osalta samaa ongelmaa ratkaistaessa, kilpailuasetelma on kuitenkin olemassa.
Hiren kohdalla tosin näyttää Googlella ja Linkedinillä olevan kiinnostusta myös yhteistyöhön. Linkedin on nimittäin ainoa perinteinen somepalvelu, josta Hire pystyy osaajia ainakaan alkuvaiheessa etsimään. Voisin kuvitella että myös ”Apply with Linkedin” -toiminto tulee kuulumaan valikoimaan.
Viekö Google Hire osaajien hakemisen uudelle aikakaudelle?
Google on jo pitkään rakentanut itselleen erityisesti pk-yrityksiä puhuttelevaa tuotepalettia, ja uhkaa vahvasti MS Dynamicsin asemaa CRM-puolella. Takamatkaa on toki vielä paljon, mutta matkakin on Googlen osalta vasta alussa. 3 miljoonaa asiakasta Googlen G Suitelle on kuitenkin mukava alku näin parin vuoden harjoittelun jälkeen.
Google Hire tarjoaa mielenkiintoisen kombinaation jo ennestään tuttuja Googlen tuotteita ja ominaisuuksia lisättynä kiinnostavilla uusilla ominaisuuksilla.
Gmail, kalenterit, Drive, docs, kollaboraatio-ominaisuudet, mainosalusta, Analytics, YouTube, haku (ml. Sinun hakuhistoriasi), ja vielä aiempaa pidemmälle menevät somehaut esim. Linkedinistä, Githubista, Stack overflow’sta ja (U.S.) patenttitietokannasta, yhdistettynä kohtuullisen selkään workflow’hun, näyttävät varsin hyvältä kombinaatiolta. Unohtamatta siis uutta työpaikkailmoitteluosiota!
”…with Hire, you get a career site that’s optimized for Google Search”
Uusista ominaisuuksista Googlelle (yllättäen!) optimoitu työnantajaprofiili / työnantajamielikuvasivu, työpaikkailmoitusten jakelu suoraan mm. Indeedin ja Glassdoorin palstoille, ja chat-toiminto, ovat erittäin kiinnostavia lisiä tuttujen ominaisuuksien joukossa!
Hauissa voidaan sanoa olevan oikeasti keinoäly käytössä! Juuri hiljattain totesin toisessa kirjoituksessa AI:n (artifical intelligence, i.e. keinoäly, tekoäly) olevan monissa järjestelmissä enemmän mätsäys-algoritmejä kuin oikeaa älykkyyttä, voin jo nyt Hirea itse kokeilematta todeta siinä olevan sellaista älykkyyttä, jota voidaan kutsua keinoälyksi.
Itse asiassa Google itse ilmoitti julkaisevansa AI:ta hyödyntävän työpaikkahaun kesäkuun 20. pv, ja vaikka se ei sellaisenaan ole hiljattain julkaistun Hiren osana, on taustalla aivan samaa osaamista ja algoritmejä. Ne on vain paketoitu hieman eri kuosiin.
Googlella jos jollain on tietokanta- ja algoritmiosaamista, ja se näkyy erityisesti siinä, miten hakua tehdessäsi Google ymmärtää että esim. sanayhdistelmä ”front end kehittäjä” sisältää tiettyjä teknisiä osaamisalueita, kuten CSS, JavaScript ja HTML. Niitä ei tarvitse siis erikseen tietää tai muistaa kirjoittaa. Google ymmärtää palauttaa hakutuloksissa työnkuvauksen tai jopa pelkän tittelin perusteella sopivia hakijoita, vaikka hakijalla ei osaamisprofiilissaan ”front end kehittäjää” lukisikaan.
Tämä on samaan aikaan sekä mahtavaa että pelottavaa. Rekrytoijan ei siis tarvitse senkään vertaa ymmärtää mitä hakee, kuin tähän asti. Jo nyt mielestäni monilla erikoisalojen rekrytoijilla on huomattavan heikko ”domain-osaaminen”, eli kyky arvioida hakijan teknistä osaamista millään tasolla. Ja jatkossa ei tarvitse osata senkään vertaa, kun Google ymmärtää pelkästä tittelistä mitä osaamista tiettyyn työhön vaaditaan. Auts!
Sama koskee kirjoitusvirheitä, jotka haku ymmärtää korjata oikeiksi sanoiksi, sekä sitä miten järjestelmä osaa ehdottaa sinulle hakuusi sopivia, jo haastattelemiasi, hakijoita, jotka saattaisivat sopia hakuusi paremmin kuin joku toinen. Mitä kaikkea Google Hire pystyykään päättelemään ja oppimaan hauistamme, työpaikkailmoituksista ja osaajista, jää nähtäväksi. Ainakin minä odotan Hiren testailua suurella innolla kaiken toistaiseksi kuulemani ja näkemäni perusteella.
Oletan myös analytiikan olevan hyvällä tasolla, vaikka siitä ei vielä virallista tietoa olekaan ollut saatavilla. Viitteitä siihen suuntaan on useita…
Google Hire on toistaiseksi saatavana vain amerikkalaisille pk-yrityksille osana G Suite -palvelukokonaisuutta, mielenkiinnolla odotan milloin päästään laajemmin testaamaan palvelun toimivuutta Suomen markkinassa.