Share
Quorassa minulta kysellään kaikenlaista jännää ja kiinnostavaa, erityisen usein Linkedin-aiheisia juttuja. Tässä yksi usein myös live-koulutuksissa toistuva kysymys. Quorassa annoin sille suunnilleen tällaisen vastauksen. 
Kenellekään muulle kontaktiesi määrä ei yleensä ole läheskään niin tärkeää kuin sinulle itsellesi. Pienellä poikkeuksella! 
Nimittäin, jos olet hakeutumassa uusiin työtehtäviin esimerkiksi B2B-myynnin tai rekrytoinnissa erityisesti suorahaun rooleihin, voi henkilökohtaisen Linkedin-verkostosi koolla olla rekrytoitumiseen suurikin vaikutus. 
Samalla tavoin kuin viestinnän asiantuntijan oletetaan omaavan aktiivisen Twitter-profiilin, voi tänä päivänä entistä useammin kuulla myyjän tai rekrytoijan verkostojen koon ja someaktiivisuuden olevan osatekijä rekrytoinnissa, kun mietitään niiden parhaiden ja usein hyvin samantasoisten hakijoiden eroja hyvässä ja pahassa. Mikä on Sinun tavoittavuutesi? 
Suomessakin on käytetty rekrytointipäätöksen tukena pariin kertaan viestinnän ammattilaisen kohdalla Clout-arvoa (eli viestinnällistä vaikuttavuutta mittaavaa arvoa), joka on haettu Klout.com-nimisestä henkilön someaktiivisuutta ja -vaikuttavuutta mittaavasta (tai siis mitanneesta, Klout on sittemmin sulkenut ovensa) verkkopalvelusta. Ja Yhdysvalloista löytyy paljon vastaavia tapauksia, jossa on jopa koko hakuprosessi viety pelkästään someen ilman perinteistä CV:tä, ja eri somepalveluiden aktiivisuudella, seuraajamäärillä, yms. on arvotettu osaajia ja laitettu heidät tekemään työnäytteen omaisia tehtäviä näissä palveluissa. Esim. Kred-palvelun vaikuttavuusdataa on pidetty yhtenä viestinnällisen osaamisen mittarina. 

 

 

Oman verkostosi koko on tietysti sinulle itsellesi kaikkein merkityksellisin

Se on markkinointikoneistosi, kun pyrit välittämään viestiä osaamisestasi, tarjoamistasi palveluista, tai edustamasi yrityksen tuotteista, avoimista työpaikoista, tai vaikkapa oman työnhakutilanteesi muuttumisesta nopeasti mahdollisimman monelle ihmiselle. Kun teet päivityksen, verkostosi – tai ainakin osa siitä – altistuu viestillesi. 
Verkostosi koko vaikuttaa myös omaan löydettävyyteesi Linkedinissä, se on yksi merkittävistä osatekijöistä optimoitaessa henkilön profiilia Linkedinin sisäiselle hakukoneelle. 
Ja sitten on vielä suoran kontaktoinnin mahdollisuus Linkedinin kautta, joka on mahdollista vain suorille kontakteille, jolloin verkoston koko on tavallaan myös CRM:n tai CV-tietokannan koko myyjälle tai rekrytoijalle. Toki tänä päivänä voit itse asetuksista säätää sitä, kuka suoran sähköpostiosoitteesi palvelussa näkee, ja sitä kautta voi sinua lähestyä, mutta silloin kontaktointi tapahtuu siis sähköpostitse, ei Linkedinissä itsessään.
Mainittakoon tässä vielä erikseen hauska juttu, kun viime vuonna eräs amerikkalainen Linkedin-asiantuntija sanoi minulle, että häntä epäilyttävät ihmiset, joilla on alle 500 kontaktia Linkedinissä. “Miten kenelläkään voi olla niin vähän kontakteja?”, kun oletuksena on, että vanhat koulukaverit, asiakkaat, kollegat, naapurit, ja harrastuksista tutut ihmiset kaikki totta kai kutsutaan Linkedin-verkostoon, ja sitä kasvatetaan vielä niillä mahdollisilla potentiaalisillakin asiakkailla, tai ihmisillä, jotka millään tavalla reagoivat omiin postauksiisi… 
Suomessa hieman toisin. 
Minulle Linkedin-kutsuja voi lähettää pääprofiiliini osoitteessa